sunnuntaina, huhtikuuta 13, 2008

Lukuohjeita, sisällysluettelo ja ennakkotietoja tulevista kirjoituksista

Blogissa kirjoitukset ovat käänteisessä järjestyksessä – ensimmäiseksi kirjoitettu juttu on viimeisenä joko aloitussivun alaosassa tai arkistossa ja uusin kirjoitus ensimmäisenä. Aloitussivulla on 10…15 viimeisintä kirjoitusta.

Mikäli haluat tutustua kirjoituksiin niiden tekemisjärjestyksessä, niin aloita ensimmäisen sivun lopusta tai varhaisimmasta arkistokuukaudesta. Tämän kirjoituksen olen saanut pysymään ensimmäisenä asettamalla sen päivämäärän tulevaisuuteen.

Uusien kirjoitusten julkaisemisen lisäksi muokkaan ja täydennän aikaisempia kirjoituksia. Niiden päivämäärät eivät tällöin kuitenkaan muutu vaan ne pysyvät alkuperäisillä paikoillaan.

Voit kommentoida kirjoituksia tai esittää kysymyksiä klikkaamalla kunkin kirjoituksen lopussa olevaa Comments –merkintää. Valitsemalla esiin tulevassa ikkunassa painonapeista vaihtoehdon Anonymous voit vastata anonyymisti. Ns. wordverification ei paljasta sinun tietojasi vaan on mukana varmistamassa, että kommenttia ei ole lähettänyt spammausautomaatti.

Luettelo tähän mennessä ilmestyneistä kirjoituksista

1. Valmentavaa johtamista käsittelevä kirjallisus
2. Miten esimies voi edistää alaistensa osaamisen kehittämistä?

3. Coaching. Evoking excellence in others -kirjan tarkastelu
- Valmentamisen tavoitteet
- Valmentaminen on henkilön selitys- ja tulkintamallin muuttamista kielen ja harjoitusten avulla
- Valmennuksen vaiheet
- Valmennuskeskustelujen tarkoitus ja toteutusvaihtoehdot
- Valmennuskeskustelun kulku
- Harjoitukset osana valmennusta
- Arviointimallit valmentajan työkaluina
- Hyvä yhteistyösuhde on valmennuksen perusta

4. Coaching for performance -kirjan tarkastelu
- Mitä valmentaminen on?
- Tietoisuuden ja vastuullisuuden kehittäminen ovat valmentamisessa keskeisellä sijalla.

Ennakkotietoja tulevista kirjoituksista

* Whitmore, J., Coaching for performance. GROWing people, performance and purpose -kirjan tarkastelu jatkuu
* Downey, M., Effective coaching. Lessons from the coach's coach -kirjan tarkastelu käynnistyy lähiaikoina
* Vastauksia kysymyksiin - kysymyksiä voi esittää kommentoimalla blogin kirjoituksia, lähettämällä sähköpostia tai soittamalla minulle


Tutustu myös muihin blogeihini

* Kehityskeskustelu - sanahelinää, muodollisuus vai käytännön työväline
* Kehityskeskusteluklinikka - kysymyksiä, vastauksia, ohjeita ja ideoita
* Johtoryhmätutkimus ja johtoryhmien toimivuuden kehittäminen
* Esimies valmentajana ja esimiesten henkilökohtainen valmentaminen
* Henkilöstöjohto katsoo peiliin
* 360 asteen palautteet ja niiden käyttö kehittämisen tukena

Pääset tutustumaan muihin blogeihini oikeassa reunassa olevan esittelytekstin alaosassa olevan View my complete profile –painikkeen kautta. Klikkaamalla painiketta saat näkyviin luettelon, jossa olevat blogien nimet ovat samalla linkkejä niihin.

Creative Commons License
This work is licensed under a Creative Commons Attribution-NonCommercial-NoDerivs 2.5 License.